maanantai 26. lokakuuta 2015

Speceriet - syömässä Tukholmassa.


Tukholman ravintolatarjonta saa tämän ihmisen hihkumaan innosta. Olikin aivan super vaikea päättää, missä kaikista mahdollisista vaihtoehdoista syödä lounasta. Kuuden tunnin aikana kun pystyy syödä aivan liian harvassa paikassa. Tämä on ehdottomasti risteilyjen huonoin puoli.

Listalleni päätyneistä ravintoloista lounaspaikaksi valikoitui Speceriet Östermalmilla. Ravintola oli pieni, mutta siellä oli juuri sopivasti tilaa meille ja kantokassille.

Houkuttelevalla, simppelillä lounaslistalla oli kaksi alkuruokaa, kolme pääruokaa ja kaksi jälkiruokaa. Me jaoimme alkuun friteerattua mustekalaa, majoneesin ja kasvisten kera. Pääruoaksi valitsimme molemmat uunissa kypsennettyä kampelaa, joka tarjottiin suppilovahveroiden, perunoiden, simpukkavaahdon ja ohueksi viipaloidun palsternakan kera. Molemmissa annoksissa muuten käytettiin todella kivasti raakoja juureksia.

Molemmat ruoat olivat kauniita ja valtavan hyvän makuisia. Leivän kuori oli rapea ja voissa sopivasti suolaa. Ja juomani Rieslingiä haluaisin mielelläni myös kotiin. Halpa tämä lounas ei missään tapauksessa ollut, mutta tarjosi nautintoa koko rahan edestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti