maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kitamura - ravintola Fiskarsissa.


Päiväretkeä Fiskarsiin voi jo sanoa meidän kesäperinteeksi. Retken tarkoitus on lähinnä syödä hyvin ja kävellä kaunis kylänraitti edestakaisin. Tänä vuonna Fiskarsin ravintolat ovat lisääntyneet kiinnostavalla uutuudella, kun japanilainen Kitamura on avannut ovensa.

Varasin meille pöydän lounasajaksi noin viikko ennen reissua ja suosittelen ehdottomasti tekemään varauksen. Ravintolassa ei ole kovinkaan montaa asiakaspaikkaa ja meidän aikanamme useampikin seurue jouduttiin käännyttämään pois.

Kitamura oli ehdottomasti retken arvoinen. Kauniita annoksia, joissa raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa. Lista on monipuolinen ja sisältää paljon muutakin kuin sushia. Me söimme alkuun misokeittoa, mustekalaa ja munakoisoa ja pääruoaksi lohta sekä friteerattuja mereneläviä. Ruoat olivat raikkaita, maut tasapainoisia ja ulkonäkö ilahdutti silmää. Tällaista ruokaa on ilo syödä. Ravintolan omistajapariskunta oli itse työn touhussa, nainen keittiössä ja mies salin puolella.

Lounaan jälkeen nautimme vielä kahvit ja kakkupalat Petri's Chocolate Roomin terassilla sateen annettua tietä auringolle.

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, pyörin noilla kulmin tulevana viikonloppuna! Onkohan heillä kovin varhaiset lounasajat, mietin vain vieläkö ehtii myöhemin iltapäivällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoitteluni Merja, tämä vastaus tulee nyt vähän myöhässä, mutta jos muitakin sattuu kiinnostamaan, niin ravintolalla ei ollut erillisiä lounasaikoja, vaan on auki koko päivän ja sama lista käytössä.

      Poista