sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Raakamaitoa pöydässä.


Olen viime aikona törmännyt raakamaitoon useammassakin paikassa esimerkiksi Kemikaalicocktailissa. Yhtenä syynä on hetki sitten julkaistu kirja Vallankumouksellinen maito, joka pureutuu maitoon ja sen vaikutuksiin. Keskustelun perusteella moni normimaidosta oireita saava pystyy aivan hyvin käyttämään raakamaitoa. Syytä tälle ei varsinaisesti tiedetä, mutta mahdollisesti kysymys on raakamaidon sisältämistä bakteereista, jotka normimaidosta pastöroinnin myötä tuhoutuvat. Mielenkiintoista! Käsittääkseni raakamaidossa on hyvien bakteerien lisäksi kuitenkin myös pahiksia, jotka esim. kylmäketjun katkettua lisääntyvät melko helposti. Tämän vuoksi säilyvyysaika on normimaitoa lyhyempi.

Itse pystyn käyttämään maitotuotteita ihan hyvin, enkä saa niistä tietääkseni mitään oireita. Maitoa juon melko harvoin, mutta kahviin laitan luomumaitoa ja ruoanvalmistuksessa käytän erilaisia maitotuotteita kuten kermaa ja smetanaa. Ostin ihan mielenkiinnosta Maatilatorilta Saloniemen juustolan raakamaitoa, joka on Suomen alkuperäiskarjaan kuuluvan lehmän maitoa. Tähän mennessä olen käyttänyt maitoa lähinnä kahvissa ja hyvältä maistuu. Koska olen tällainen rasvattomalla maidolla kasvanut kaupunkilaistyttö, niin en ole uskaltanut maistaa maitoa sellaisenaan. Huomiseksi pitää kehitellä joku sopiva maitoa sisältävä resepti, sillä koko litraa en onnistu lotraamaan kahviin säilyvyysajan puitteissa.

Tietääkö joku muuten, että saako jostakin pastöroimatonta jogurttia? Vai onko sellaista edes mahdollista tehdä?

2 kommenttia:

  1. Heip! Mä arvelisin että vähän hasardia olis tehdä jogurttia pastöroimattomasta asiasta. Kun jogurtin teossa on pointti se että tietyt bakteerit (maitohappo-) lisääntyy siellä ja muuttaa maidon jogurtiksi. Mutta jos siellä maidossa olisikin ollut mukana jotain vääriä pöpöjä niin sitten nekin lisääntyisi ja tuloksena olis jotain karmivaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Liisa! Arvasin, etä joku olisi fiksumpi ja tietävämpi tässäkin asiassa. Syödään siis edelleen Partaäijää ja Bulgarian jogurttia.

    VastaaPoista