lauantai 10. maaliskuuta 2012

Ravintola Nokka ja kalenterikisan voitto.

Mieheni kanssa kisaamme joka joulukuu kalenterikisan voitosta. Partiolaisten joulukalenterista avataan vuorotellen luukkuja ja yritetään arvata mitä niistä paljastuu. Partiolaisten kalenterihan on luukkujen sisällön suhteen melko varma, ainakin tiettyjen päivien suhteen. Häviäjä joutuu sitten tarjoamaan voittajalle illalisen.

Viime jouluna minä menin häviämään ja kaksi viikkoa sitten vietimme hauskan ja herkullisen illan ravintola Nokassa minun toimiessa maksumiehenä.

Valitsimme kuuden ruokalajin Helsinki Menun. Illan ehdoton kohokohta tarjoiltiin heti ensimmäiseksi keittiön tervehdyksenä: jumalaisen hyvää hapankaalikeittoa espressokupista tarjottuna. Tervehdyksen lisäksi menu sisälsi vuodenaikaan sopivasti blinin, häränhäntälientä, Alhopakan ankkaa, kotimaisia juustoja, vodkasorbettia ja keväisen keltaisen jälkiruoan. Blinin kanssa sain maistaa pitkään haikailemaani kyyttösmetanaa, joka erosi kyllä normaalista. Mielestäni maku oli selkeästi happamampi. Ankka-annoksesta rillette voitti ehdottomasti fileen.

Kilpailut, joissa itsekin pääsee mukaan nauttimaan palkinnosta, ovat parhaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti