lauantai 18. helmikuuta 2012

Valkoinen Pizza.

Pizzan voi tehdä myös ilman tomaattikastiketta. Omasta mielestäni tämä pizza oli jotenkin tavallista hienostuneempi ja selkeästi talvinen.

Tällä kertaa intoni korvata aina osa jauhoista täysjyväspelttijauhoilla vähän kostautui, sillä ne tekivät pohjasta vähän kuivan ja kovahkon. Suosittelen siis tekemään pohjan ihan omalla parhaaksi havaitsemallasi pohjareseptillä. Tämä resepti on peräisin Glorian ruoasta&viinistä.


Valkoinen kinkkupizza

1 annos pizzataikinaa (2 pizzaa halkaisijaltaan noin 30 cm)

1 tlk ranskankermaa (200 g)
1/2 luomusitruunan kuori raastettuna
2 tl sitruunamehua
mustapippuria
suolaa
noin 80 g ilmakuivattua kinkkua
1 rkl oliiviöljyä
tuoretta salviaa

Pane 2 tyhjää uunipeltiä uuniin ja uuni kuumenemaan 225 asteeseen kiertoilmatoiminnolla.

Sekoita ranskankerman joukkoon sitruunan kuori, sitruunamehu, mustapippuri ja suola. Sekoita tasaiseksi.

Levitä 2 leivinpaperia pöydälle. Jaa pizzataikina kahteen osaan ja kauli ne ohuiksi pohjiksi. Vedä pohjat leivinpaperin avulla kuumille pelleille. Esipaista pohjia 10 minuuttia, kunnes reunat saavat vähän väriä.

Ota pohjat uunista ja levitä ranskankerma pohjille. Paista vielä 3 minuuttia, kunnes reunat ovat kypsiä.

Ota pizzan uunista, levitä niiden päälle kinkkuviipaleet ja laita vielä uuniin 1-2 minuutiksi.

Pirskottele valmiiden pizzojen päälle oliiviöljyä ja ripottele salvianlehtiä.

3 kommenttia:

  1. glorian ruoka ja viini lehdestä

    VastaaPoista
  2. valmiiden pitsojen "päälle" varmaan tarkoitit? ;)

    VastaaPoista
  3. Tämäkin resepti on lempparilehdestäni eli Glorian ruoasta&viinistä. Pitäisi muistaa mainita se aina, sillä kunnia sille, kelle se kuuluu. Lisään tiedon heti.

    Tosiaan pitsojen päälle, ei pelle, kuten tekstissä luki. Nyt korjattu :)

    VastaaPoista