keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Porsaan potkaa Nigellan tapaan.

Reilu viikko sitten sunnuntaina satuin katsomaan Nigella Lawsonin ruokaohjelmaa. Hän teki herkullisen oloisia porsaan potkia. Suolalla ja kuminalla hierotut potkat laitettiin uuniin pilkotun sipulin päälle. Niitä ruskistettiin 220 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tämän jälkeen lämpötila laskettiin 170 asteeseen. Vadille lisättiin peruna- ja omenalohkoja ja koko komeuden päälle kaadettiin olutta. Kypsennystä jatkettiin noin 2 tuntia.

Muiden potkakokeilujen jälkeen myös tätä oli kokeiltava. Tällä kertaa herkullisuus jäi kyllä vain haaveeksi. Ruoka näytti hyvältä, mutta potkat maistuivat vain suolattomalta porsaalta. Koko ruoka oli epämääräisyydessään pettymys.


Seuraavana iltana ylijääneestä ruoasta oli pakko kehitellä jotain. Kasvikset ja riivitty porsaanliha laitettiin uunipellille. Päälle levitettiin soijasta, hunajasta ja mausteista sekoitettu kastike. Ruokaa kypsennettiin 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Kokemus oli jo paljon parempi. Seuraava porsaan potka kokeilu tapahtuu todennäköisesti kyllä aikaisintaan ensi vuonna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti