torstai 22. joulukuuta 2011

Joulu joulu kohta saa - juustokakkujäätelö.


Ihanaa, makeaa, ilmavaa ja valkoista jälkiruokaa jouluksi. Juustokakkujäätelö maustetaan pipareilla ja kanelilla. Ohje on Hanna Jensenin Olivian sivuilla pitämästä ruokablogista, joka valitettavasti loppui vuosi sitten. Blogi oli jatkuvan inspiraation ja innostuksen lähde, josta tuli tehtyä useampikin ruoka.

Ajattelin, että jälkiruoan voisi nauttia tämän vuoden Blossan kanssa. Makuna on mielenkiintoisen kuuloinen kahvi. En ole vielä päättänyt, että juodaanko glögi kuumana, huoneenlämpöisenä vai kylmänä. Kaikki ilmeisesti toimivat, mutta mikä on paras?

Juustokakkujäätelö

3 dl vispikermaa
200 g tuorejuustoa
2 dl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria
3 keltuaista
hyppysellinen suolaa
3 valkuaista
4 piparkakkua + kanelia

Sekoita ensin tuorejuusto tasaiseksi. Sekoita sitten joukkoon keltuaiset, sokerit ja suolat.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita tuorejuustoseoksen joukkoon. Sekoita uudessa kulhossa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele varovasti muiden ainesten joukkoon. Älä vatkaa ilmaa pois.

Laita seos yhteen isoon vuokaan tai pienempiin annosvuokiin (6-8 kpl). Ripottele päälle murustetut piparkakut ja kaneli. Peitä vuoat kelmulla ja nosta pakkaseen. Vuoat kannattaa nostaa pakkasesta 10-20 minuuttia ennen tarjoilua.

1 kommentti:

  1. Kiitos Mmilya. Käyn ehdottomasti tutustumassa blogiisi. Ihanaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista