sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Yrttipaneroitu karitsa.

Karitsanlihan yhdistää helposti kevääseen ja eriyisesti pääsiäiseen. Käsittääkseni kotimaisen karitsan varsinainen sesonki on kuitenkin syksyllä, jolloin eläimet yleensä teurastetaan. Tuoretta karitsaa näkeekin yleensä lihatiskissä tähän aikaan vuodesta useammassakin paikassa. Yrttipaneroituun karitsaan käytetään ulkofileetä ja se nautitaan artisokka-perunapaistoksen ja punaviinikastikkeen kanssa.



Ohje on viime syksynä ilmestyneestä Glorian ruoan & viinin Ranska-teemaisesta numerosta.

Yrttipaneroitu karitsa
4 karitsan ulkofileetä
suolaa
mustapippuria

Marinadi
4 valkosipulinkynttä
3 dl hienonnettuja yrttejä esim. timjamia, rosmariini, persiljaa
2 dl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria myllystä

Panerointi
2 kananmunaa
2 dl korppujauhoja

Paistamiseen
voita
öljyä

Tee ensin marinadi. Kuori ja puolita valkosipulinkynnet. Sekoita ne marinadin muiden ainesten kanssa. Anna lihan marinoitua viileässä vähintään 4 tuntia. 

Ota fileet huoneenlämpöön vähintään tunti ennen paistamista, jotta liha ehtii lämmetä. Mausta fileet suolalla ja pippurilla. Vatkaa kananmunien rakenne rikki laakealla lautasella. Kaada korppujauhot toiselle lautaselle. Kasta fileet ensin kanamunaan ja sen jälkeen korppujauhoihin. Paista fileisiin kaunis väri voi-öljyseoksessa.

Kiinnitä lihaan lämpömittäri ja jatka kypsentämistä 150-asteisessa uunissa kunnes mittari näytäää 58 astetta. Tämä vie noin 10 minuuttia. Anna lihojen vetäytyä folion alla noin 10 minuuttia ennen tarjoamista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti