torstai 6. tammikuuta 2011

Pelastaja-parsakaali.

Kuulin viime syksynä niin paljon ylistystä parsakaalin hyvää tekevistä voimista, että olen sen jälkeen yrittänyt syödä sitä ainakin pari kertaa viikossa. Sen takia se pysyy myös itsepäisesti Sesongin parhaat  -listalla. En kyllä osaa sanoa, minkälaisia vaikutuksia parsakaalilla on ollut. Parasta kai kuitenkin uskoa, että kaikki hyvä, mitä syksyn aikana tapahtui johtui parsakaalista, ja jatkaa syömistä. Olen muutenkin päättänyt, että tänä talvena kaikki mahdolliset kaalit on saatava paremmin mukaan ruoanlaittoon.

Joskus, varsinkin arki-iltoina, kaipaa ruokaa, mikä valmistuu nopeasti. Vanhasta Evitasta (4/10) löytyi tiistai-illalle ohje makean tuliselle parsakaalille. Lisähoukutuksena kerrottiin, että parsakaalista saa paljon C-vitamiinia ja myös A-vitamiinia ja folaattia, joka pitää aivot iskussa. Reseptissä ruoka syötiin sellaisenaan, mutta me keitimme lisäksi soba-nuudeleita ruokaisuutta lisäämään. Tässä parsakaali jää juuri sopivan rapsakaksi.


Parsakaalia makean tulisesti
(2 hengelle)
1 parsakaali
2 rkl rypsiöljyä
1 punasipuli
1 punainen chili
1 iso valkosipulinkynsi
pala inkivääriä
noin 20 jättikatkaravunpyrstöä
2 rkl osterikastiketta
2 rkl makeaa chilikastiketta
3 rkl soijakastiketta
suolapähkinöitä

Irrota parsakaalista kukinnot ja halkaise isoimmat. Kuumenna pannulla rypsiöljy ja paahda parsakaalia muutama minuutti. Viipaloi punasipuli puolirenkaiksi ja lisää pannulle parsakaalin joukkoon. Silppua chili ja hienonna valkosipuli & inkivääri ja lisää myös ne pannulle. Pyöräytä joukkoon jättikatkaravunpyrstöt.

Mausta seos osterikastikkeella, makealla chilikastikkeella ja soijakastikkeella ja kypsennä noin 5 minuuttia. Murskaa lopuksi pieni kourallinen suolapähkinöitä ja ripottele ruoan pinnalle. 

2 kommenttia:

  1. Pitääkö avattua osterikastiketta säilyttää kylmässä vai ei? Kylmänä se valuu pullostaan ainakin mahdottoman hitaasti.

    VastaaPoista
  2. Huomasin, että ainakaan meidän pullossa ei lue asiasta mitään. Itse säilytän sitä jääkaapissa. Kastike tuntuu olevan melko jähmee kyllä huoneenlämpöisenäkin. Ehkä pullon voisi laittaa ylösalaisin aina siinä vaiheessa, kun laittaa pannun kuumenemaan...

    VastaaPoista