torstai 30. joulukuuta 2010

Jee joulu jee.

Onpa ollut ihana ja herkullinen joulu. Nautittu on niin kotona, kylässä kuin ravintolassakin. Tässä kotijoulun muutamia parhaita herkkupaloja.

Rosolli nautittiin jo aatonaattona joulusaunan jälkeen. Rosolliin pilkottiin keitettyä porkkanaa, etikkapunajuurta, maustekurkkua, sipulia ja ihanan raikkaita Granny Smith -omenoita. Itse en erityisemmin pidä sillistä, joten paistoin rosollin seuraksi halloumia.


Aattoaamun puuroperinne koki tänä vuonna muutoksen. En ole ikinä onnistunut keittämään erityisen herkullista riisipuuroa, kun taas uuniohrapuuro onnistuu aina. Tästä lähin meillä siis syödään jouluaattona uuniohrapuuroa ja voisilmä, kaneli ja sokeri yhdistetään makeaksi maustevoiksi. Toimii erittäin hyvin.

Joulupöydän suosikeiksi nousivat taas kerran erilaiset kalat. Erityisen hyvin toimi Ravintola Lehtovaaran reseptillä leivottu mallasleipä mädin parina ja klassiset kylmäsavulohirullat piparjuurituorejuustotäytteellä. Maun salaisuutena oli raastettu tuore piparjuuri, jota oli runsaasti. Se raikasti mukavasti suun monien ruokalajien seassa.

Viineistä hyvä löytä oli valkoviini Wolfberger (W)3, jota Tuomas Tanttu suositteli Glorian ruoassa&viinissä kinkulle ja laatikoille. Tämä viini löytyy kyllä meiltä toistamiseenkin.


Kivoja lahjojakin saimme taas kerran. Tontut olivat kuulleet esim. harmistuksemme siitä, ettei Blossa -glögin vuosimaku tänäkään vuonna päässyt Alkon valikoimiin ja niin paketista löytyi kultaisessa pullossa oleva sahramilla maustettu glögi. Ja toisesta paketista paljastui glögin nauttimiseen sopivat toivotut Tsaikka-lasit. 

Lehtovaaran mallasleipä (2 leipää)
Ohje: Glorian ruoka&viini 7/2010

5 dl kotikaljaa tai ykkösolutta
40 g tuorehiivaa
2 tl suolaa
1 1/2 dl tummaa siirappia
 3 dl mallasjauhoa (mämmimallas)
3/4 dl mallasrouhetta (kaljamallas)
3/4 dl kauraleseitä
1 dl ruisjauhoja
1/2 dl pellavansiemeniä
1/2 dl auringonkukansiemeniä
n. 8 dl vehnäjauhoja
1 1/2 rkl rypsiöljyä vuokiin

Lämmitä kalja 37-asteiseksi. Liuota hiiva ja suola kaljaan. Sekoita siirappi, mallasjauho ja -rouhe, kauraleseet, ruisjauho ja siemenet joukkoon. Lisää vehnäjauhot muutamassa erässä. Taikina saa jäädä löysähköksi. Alusta taikinaa yleiskoneella 10 minuuttia, käsin hieman kauemmin.

Voitele 2 leipävuokaa rypsiöljyllä. Kumoa taikina jauhoitetulle työpöydälle. Jaa taikina 2 osaan ja painele palat leipävuokiin ja kohota ne lähes kaksinkertaisiksi, noin 3 tuntia.

Lämmitä uuni 200-asteeseen. Pane uunipelti uunin pohjalle ja kaada siihen 1/2 dl vettä. Pane leipävuoat uuniritilälle uunin alatasoon. Paista leipiä noin 40 minuuttia. Kumoa leivät ritilälle ja jäähdytä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti