maanantai 15. marraskuuta 2010

Perjantai-iltana.

Vieraissa yksi hauskimmista jutuista on tarjoilujen suunnittelu. Ja myös tekeminen, mutta suunnittelu saattaa olla vielä hauskempaa. Perjantaina tarjosimme alkuun etanoita Pastanjauhajien luottoreseptin mukaan. Samaa reseptiä olen käyttänyt aina etanoita laittaessani. Seuraksi oli Hakaniemen hallista ostettua Tuffen leipää. Tuffen leivät ovat juureen leivottuja ja usein myös luomua. Luomua oli punaviinikin, vaikka ei ollutkaan mikään nappivalinta etanoilla. Muuten ihan hyvää viiniä.
Pääruoaksi oli paistettua poron sisäfileetä. Lisukkeeksi valmistimme yksinkertaisen salaatin vihreästä salaatista, viikunoista ja leipäjuustosta sekä Glorian ruoan&viinin ohjeella artisokka-perunapaistoksen. Yhdistelmä oli todella hyvä. Jäkiruoaksi söimme vielä itse leivottua mud cakea. Seuraavia ihania ruokavieraita odotellessa.
Artisokka-perunapaistos
8 säilöttyä latva-artisokansydäntä
8 keitettyä perunaa
4 viipaletta pekonia
2 salottisipulia
2 rkl voita
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
Kuutioi pekonit. Kuori ja viipaloi sipulit ohuiksi. Puolita artisokat ja kuutioi perunat.
Paista pekonia pannussa keskilämmöllä, kunnes se saa väriä. Lisää sipulit ja kypsennä, kunnes sipuli pehmenee. Lisää voi, artisokat ja perunat. Anna lämmetä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti